tiistai 16. helmikuuta 2016

Pyörii kuin rasvattu salama

Saatiin marraskuussa tehtäväksi rakentaa lavasteet Valkeakosken kaupunginteatterin Grease musikaaliin. Innostuin kuulessani projektista, sillä näytelmässä on mukana muutama näyttelijätuttuni. Ja samalla kyse oli myös meidän ensimmäisestä teatterilavastuksesta. Mä olin pääasiassa mukana "pömpöösin" rakentamisessa, joka näkyy alhaalla olevassa kuvassa ylävasemmalla. Sitä tosin muutettiin myöhemmin, eli siitä ei tullut kolmio, kuten kuvassa.

    
Pienoismalli lavasteista

Pömpöösin etuosa


Pömpöösin sivuseinä, ja Gallen-Kallela, joka näyttää Stalinilta

Materiaalia ei oltu vielä tilattu, joten hyötykäytettiin vanhoja levyjä. Siellä näkyy mm. osastoon tutustuvien opiskelijoiden maalaamia harjoituskuvia. Joitain opiskelijoita harmitti lasten maalaamien kuvien tuhoaminen, mutta mulle oli vaan pääasia, että saadaan asioita tehtyä. Eli sahasin oikein mielelläni muiden taideteokset kappaleiksi, muahahhahhaaa!


 



Pömpöösin oven rakentaminen



Pömpöösin yläosassa oli kyseinen lattarauta, johon ovi tuli kiinni.

Rakensin oven, sekä suunnittelin ja toteutin oven pyörimismekanismin. Oven ylä- ja alaosaan tuli tapit, jotka tökättiin lattiassa olevaan reikään ja pömpöösin yläosaan. Oli siinä aikamoista mittaamista ja laskemista, että sai oven pyörimään oikein. Hyvin se kuitenkin onnistui ensimmäisellä yrityksellä!


Osa meidän luokasta rakensi auton musikaaliin, ja allekirjoittanut pääsi myös rattiin
Valmis pömpöösi

Ykkösten tiiliseinät

Ei saa hurjastella, tai muuten voi käydä näin

Tehtiin myös peili, jonka voi kiinnittää pömpöösiin oven toiselle puolelle, mutta sitä ei sitten käytettykään esityksessä. Tulipahan tehtyä. Ja samalla pääsi tutustumaan putken taivutuksen ydinfysiikkaan, se ei olekaan niin helppoa kuin luulisi.

Peili, josta puuttuu peilit.
Siellä ne nyt on koko komeudessaan Valkeakoskelle

Pömpöösin sisällä olevia tukirakenneviritelmiä

Siellä se ovi pyörii!



Tykkäsin kyllä tosi paljon kyseisestä projektista, eikä tarvinnut ylitöitäkään tehdä, sillä asiat edistyivät mukavaa tahtia. Käytiin katsomassa esityksen kenraaliharjoitus, ja meidätkin otettiin mukavasti huomioon esi- ja jälkispiikeissä. Oli kyllä hyvä esitys, ja jäi hyvä fiilis jälkeenpäin. Ja sain pienen lavasterakentajan orgasmin aina kun ovi pyöri. Ai että se pyörikin kivasti. Suosittelen ilomielin tekemään tämän kevään ulkomaanmatkan Valkeakoskelle! Samalla voi ihmetellä liikennevaloja, jotka pitää erilaista ääntä kuin Tampereella. Kulttuurishokki!